Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue lensi perjantaina Kanadaan pelaamaan kovatasoisessa World Junior Showcase -turnauksessa. Siellä vastaan asettuvat isäntämaa, Yhdysvallat sekä Ruotsi.

– Siellä pääsette mittaamaan itsenne ihan täysin, päävalmentaja Jussi Ahokas kertoi pelaajille Vierumäellä.

Vaikkei turnauksessa jaeta MM-mitaleita, saapuu sinne kuitenkin valtaosa 2000- ja 2001 ikäluokkien parhaista pelaajista. Nuoret Leijonat tulee kohtaamaan ainakin yhden tulevaisuuden megatähden, kun Yhdysvaltojen Jack Hughes nimettiin turnaukseen.

Hughesia ollaan kuvailtu muun muassa Yhdysvaltojen omana Sidney Crosbyna ja seuraavana Auston Matthewsina, eikä laisinkaan suotta. Kokonaisvaltaista sentteriä pidetään seuraavan kesän ehdottomana ykkösvarauksena.

Supertalentti saattaa pelata Suomea vastaan kahdesti, sillä Yhdysvallat aloittaa turnauksen kahdella joukkueella, mutta karsii puolessa välissä ryhmän yhteen pakettiin. Suomi avaa peliputken maanantaina USA Valkoista vastaan ja kohtaa USA:n ykkösjoukkueen perjantaina. Vielä ei ole varmaa pelaako Hughes USA:n Valkoisissa vai Sinisissä.

Isoveli varattiin kahdeksantena

Hughes saapuu lahjakkaiden jääkiekkoilijoiden perheestä. Hänen vuotta vanhempi veljensä Quinton Hughes on myös NHL-huippulupaus, kun tämä varattiin kesäkuun varaustilaisuuden kahdeksantena nimenä. Pikkuveli Luke Hughes on vielä 14-vuotias, mutta myös hän on ehtinyt kerännyt ihailijoita ympärilleen.

Hughesien elämä on pyörinyt urheilun ympärillä. Heidän isänsä Jim Hughes on Toronto Maple Leafsin entinen pelaajakehittäjä ja äitinsä Ellen Hughes pelasi jääkiekkoa sekä jalkapalloa ammattilaistasolla.

 

 

 

Lähde: Leijonat.fi