Liiga julkisti tulevan kauden erotuomarit – myös oikeudenjakajilla on ”siirtomarkkinat”, kaksi siirtyi ulkomaille tuomitsemaan!
Kuva: Juha Tamminen
Syyskuun 14.päivänä käynnistyvän jääkiekon SM-liigan tuomaristo on julkistettu.
Kotimaista pääsarjaa tuomitsee alkavalla kaudella 17 päätuomaria ja 20 linjatuomaria.
Tuomareiden määrää on pienennetty viime kaudesta, sillä tuolloin mukana oli 25 päätuomaria ja 24 linjatuomaria.
Tänä vuonna mukana on myös ns. tryout-tuomareita, kaksi kappaletta sekä pää- että linjatuomariryhmässä.
Kokeneimmat ja nimekkäimmät päätuomarit ovat 963 ottelua urallaan tuominnut Timo Favorin ja 872 ottelun Jari Levonen.
Myös päätuomaririntamalla näyttäisi olevan ”siirtomarkkinat”, sillä viime kaudella Liigaa tuominneet Aleksi Rantala ja Anssi Salonen siirtyivät ulkomaille – Rantala Saksan ja Salonen Sveitsin pääsarjaan.
Kauden 2018-2019 erotuomarit:
Päätuomarit Antti Boman (508 ottelua Liigassa) Aaro Brännare (315) Timo Favorin (963) Stefan Fonselius (803) Jarno Heikkinen (112) Lassi Heikkinen (178) Mikko Kaukokari (425) Jukka-Pekka Koistinen (27) Joonas Kova (132) Jari Leppäalho (334) Jari Levonen (872) Jani Luoma-aho (235) Petri Lindqvist (332) Jari-Pekka Pajula (292) Teemu Salminen (504) Jari Suorsa (171) Kristian Vikman (243) Tryout Kimmo Laakkonen (-) Juho Ylä-Rotiala (-) Linjatuomarit Joona Elonen (232) Markus Hägerström (327) Niko Jusi (16) Mauri Järvi (159) Jere Koskela (64) Lasse Lappalainen (109) Henri Neva (330) Pasi Nieminen (514) Tommi Niittylä (240) Lauri Nikulainen (213) Samuli Niskanen (284) Santeri Orava (13) Harri Perämäki (189) Jani Pesonen (419) Teemu Riikonen (287) Hannu Sormunen (486) Samu Suurnäkki (80) Jussi Thomann (78) Henri Tukia (556) Daniel Österholm (329) Tryout Joni Pekkala (-) Jussi Välisaari (-)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kahdet MM-kisat pelannut leijonapakki SM-liigaan!
- Patrik Laine Aleksander Barkovista: täysin erilainen kulisseissa kuin median edessä
- Antti Pennanen vaitonaisena NHL-vahvistuksen loukkaantumisesta: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Kuka on Leijonien viimeinen NHL-vahvistus? Olli Jokisella selkeä näkemys MTV:llä
- Näkökulma: Leijonat sementoi paikkansa – vain yksi asia kultaunelman tiellä
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Leijonille tipahti surkeita uutisia!
- Leijonien tehokas alku ei vakuuttanut – Jussi Jokinen tylynä: ”Suomi oli onnekas”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- Leijonille tipahti surkeita uutisia!