Huvittava moka! Leijonavahdin nimi taipui huippuseurassa uuteen muotoon – lopputulos naurattaa
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Naisleijonien maalilta tuttu Eveliina Suonpää on kohdannut yllättäviä haasteita Ruotsin liigassa.
23-vuotias huippuvahti vaihtoi täksi kaudeksi seuraa, kun Panelian Raikkaan kasvatti siirtyi Linköping HC:n maalille. Lukosta tuttu vahti solmi huippuseuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.
Suonpään nimi on ilmeisen vaikea kirjoittaa länsinaapurin puolella. Vahti nauratti kiekkofaneja sosiaalisessa mediassa julkaisemalla kuvan uudesta pelipaidasta. Linköpingin seuratyöntekijät olivat onnistuneet mokaamaan kotipelipaidan selässä olevan nimen.
Suonpää oli yhtäkkiä vaihtunuyt muotoon Sounpää. Virhe nauratti erityisesti Instagramin puolella.
– Yhdellä ihmisellä on ollut yksi tehtävä. Ja senkin hän mokasi, eräs käyttäjä naureskeli.
– SOUNPÄÄ valmis kauteen, maalivahti itse veisteli.
Nuori leijonavahti oli viime kaudella osa Suomen olympiaryhmää, joka nappasi Etelä-Koreassa pronssia. Suonpää kuuluu pelaajaryhmään, josta kasataan tänä vuonna MM-ryhmä Espoossa pelattaviin kotikisoihin.
Katso Suonpään julkaisema kuva tästä:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tähtihyökkääjä pelikieltoon – KooKoolle kovat rangaistukset
- Nyt rytisee: Leijonille taas huippuluokan NHL-vahvistus
- Ilves teurasti Tapparan – suurinumeroisin voitto yli 30 vuoteen
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- Liigan ruotsalaiskonkari lyö luistimet naulaan!
- Lukon hyökkääjätaituria huhuttiin Ässiin – uusi seura ilmestyi apajille!
- SS: KalPalle iso menetys – mestaripuolustaja lähtee!
- Mikko Rantasen pudotuspelikeväälle tyly alku – Dallasista tehtiin selvää jälkeä NHL:ssä
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- Liigan maalikuningas: seura vaihtumassa!
- IL: TPS:n haaviin kolme kovan tason vahvistusta
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- Kanada kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin! Nämä tähdet ovat jo mukana
- HIFK:n tehopuolustaja: uusi osoite Liigasta!
- Leijonille taas uusi vahvistus NHL:stä
- Leijonille huonoja uutisia! NHL-vahti sanoi ei MM-kisoille
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- Liiga-seuran monivuotinen luottohyökkääjä: sopimus purettu!