Skandaali! Kai Suikkasen tähtihyökkääjä pakotettiin pelaamaan vakavan vamman kanssa, peliura ohi 29-vuotiaana – ex-Ässät-peluri kehottaa pelaajia välttämään Bolzanoa!
Suomalaisvalmentaja Kai Suikkasen johtama italialaisseura HC Bolzano sai keskiviikkona surullisia uutisia, kun joukkueen riveissä viime kaudella pelannut hyökkääjä Austin Smith joutui lopettamaan peliuransa vasta 29-vuotiaana.
Syy kanadalaishyökkääjän aikaiseen eläkkeelle jäämiseen oli viime keväänä tullut vakava aivotärähdys ja sen oireet, joista hän kärsii vieläkin.
Smith päätti viime kauden sensaatiomaiseen monikansallisen EBEL-sarjan mestaruuteen, mutta kiekkotähden suuhun jäi silti todella karvas maku.
– Viime kausi oli täydellinen tapa päättää peliurani. Valitettavasti se myös maksoi hintansa. Pelasin loppukauden sekä pudotuspelit, vaikka minulla oli paha aivotärähdys. Yritin vakuutella itselleni, että olen tarpeeksi terve pelaamaan, eikä sillä olisi seurauksia. Joukkueen lääkärit ja omistaja eivät käsitelleet oireitani ja sitä oloa joka minulla oli. He pakottivat minut syömään pillereitä ja sanoivat, että kaikki on ok. Jätin pudotuspeleissä kaksi ottelua väliin, koska en vain pystynyt pelaamaan – aivotärähdyksen oireet olivat niin rajut, Ässiä kaksi kautta urallaan edustanut Smith sanoi Instagram-tilillään.
Erityisesti Bolzanon GM:n Dieter Knollin toimet saivat Smithin pettymään.
– GM Dieter Knoll oli raivoissaan, eikä hän ymmärtänyt yhtään miksi en pystynyt pelaamaan. Hän kieltäytyi maksamasta minulle bonuksiani, joita joukkue ansaitsi pudotuspeleissä. Hänestä tuntui, että aivotärähdys ei olisi syy jättää ottelua väliin. EBEL-sarja on yrittänyt vakuuttaa GM:ää tekemään oikean asian ja maksamaan minulle ansaitsemani bonukset. Rahasta riippumatta, oireet vaikuttavat vieläkin – ja tämän hoito on hyvin kallista. GM ei ole tarjoutunut auttamaan minua lääkelaskuissa. Hän on jättänyt vastaamatta jokaiseen puheluuni sekä sähköpostiin.
– Muistan aina aikaani Bolzanossa ja kiitän joukkuetovereitani, valmentajia sekä faneja siitä, että autoitte minua taistelemaan loppuun asti. Toivottavasti nämä oireet menevät jokin päivä ohi, ja toivon oikeasti, että kellekään muulle ei käy tällaista samanlaista tilannetta. Minun neuvoni on, että tehkää tarkkaan taustatyönne ennen kuin valitsette missä pelaatte. Onnea kaikille entisille joukkuetovereilleni uuden kauden alkuun, Austin päätti tunteellisen viestin.
Smith tahkosi viime kaudella EBEL-sarjassa 28 kamppailua tehoin 15+19=34. Pudotuspeleissä hyökkääjä summasi 16 ottelussa tehopisteet 4+6=10.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!