Huikea Miro Heiskanen hämmästyttää monipuolisuudellaan – pakkipari: ”Hän siirtyi saumattomasti”
Kuva: Getty Images
Dallas Starsin puolustajalupaus Miro Heiskanen on antamassa sellaiset näytöt tiskiin, että farmikomennusta ei tarvitse aivan välittömästi pelätä.
Starsin päävalmentaja Jim Montgomery sekä pakkiparina pelannut Marc Methot hämmästelivät kuin yhteen ääneen Heiskasen kykyä pelata molemmilla puolilla puolustajana. Päävalmentaja Montgomery asetti nuoren suomalaispuolustajan oikealle puolelle, eikä hänen suorituksessa ollut nähtävissä minkäänlaista heilahdusta.
– Hänellä vaikuttaisi olevan kyky pelata molemmilla puolilla koska hän saa pelin näyttämään helpolta. Hänen aivonsa ovat kaksi askelta muita edellä, Montgomery hämmästeli.
– Oli hyvä nähdä hänen pelaavan toisella puolella koska eteen tulee aikoja, jolloin hänen mahdollisesti täytyy pelata siellä.
Pakkipari Methot on urallaan pelannut oikealla puolella, mutta myöntää sen olevan hänelle heikompi osa pelaamista. Vastaavaa eroa hän ei noteerannut Heiskasessa.
– Itse pelasin oikealla puolella paljon Columbuksessa vuosia sitten ja en ole enää mukavuusalueellani siellä. Mutta Miro siirtyi oikealle puolelle saumattomasti, Methot puolestaan kuvailee.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Latvia jysäytti sensaation!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Sami Kapanen laukoi suorat sanat Ville Heinolasta: ”Lupa odottaa enemmän”
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Siirto purkissa: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – tässä uusi osoite!