Vaisusti Liigassa aloittanut JYP saa kovan vahvistuksen – nuorten kultaleijona palaa tänään kaukaloon
Kuva: Ilari Isotalo
Liigassa vasta 11:ttä sijaa miehittävä ja seitsemästä ottelusta vain kaksi suoraa voittoa ottanut JYP saa rosteriinsa kovan vahvistuksen. Reilut kaksi ja puoli vuotta sitten alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta juhlinut Julius Nättinen on merkattu hurrikaanipaitojen kakkosketjun sentteriksi ottelussa Jukureita vastaan.
Pääsarjassa kausina 2013-15 yhteensä kymmenen runkosarjan ottelua ja niissä kolme syöttöpinnaa saalistaneella Nättisellä on peleistä taukoa. JYP-luotsi Lauri Merikivi osaa suhtautua uuden vahvistuksensa tilanteeseen sen vaatimalla tavalla.
– Nättisellä on edessä ensimmäinen peli joukkueessa ja ylipäänsä ensimmäinen sarjapeli pitkään aikaan. Hänelle on varmasti iso juttu päästä pelitempoon kiinni ja joukkueen toimintaan mukaan. Olemme ”Jullen” kanssa kärsivällisiä, sillä meillä ei ole hänen kanssaan mihinkään kiire, Merikivi valaisi seuran kotisivuilla.
JYPin rosteriin palaa myös CHL:n pelissä ikävästi loukkaantunut Markus Jokinen, joka viilettää nelosketjun oikeassa laidassa.
Jukurien ja JYPin välisen mittelön lisäksi Liigassa kohtaavat tiistaina kello 18.30 alkaen Kärpät ja Pelicans sekä Sport ja Tappara.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue Kanadassa pelattavaan turnaukseen!
- Liigan rahakas tarjous ei kelvannut – jenkkitähti teki yllättävän valinnan
- Kanadan huippumaalivahti on nyt erikoisessa tilanteessa NHL:ssä – lähes viiden miljoonan dollarin ongelma
- IL: Petteri Rimpinen löi tiskiin kovan tavoitteen ensi kaudesta
- Jussi Ahokas muisteli aikaansa TPS:ssä – suoraa tekstiä: ”V*tutti mennä hallille”
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä