Liiga-seuran avainpuolustajalle mätkäistiin kolmen ottelun pelikielto – ”Taklauksella on piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa”
Kuva: Juha Tamminen
Puolustaja Aleksi Salonen on asetettu kolmen ottelun pelikieltoon, tiedottaa Liigan kurinpito.
Jukureiden puolustajalle tuomittiin tiistaina 2+10-minuuttinen rangaistus, kun hän taklasi JYP-ottelussa hyökkääjä Micke Saarta päähän. JYP-hyökkääjä ei loukkaantunut tilanteessa.
– Kurinpitodelegaatio toteaa, että Salosen taklaus täyttää päähän kohdistuvasta taklauksen tunnusmerkistön, koska se aiheuttaa kontaktin taklatun pelaajan päähän. Taklaus on suoritettu kiekolliseen pelaajaan, joka on tietoinen edestäpäin tulevasta taklauksesta.
– Kurinpitodelegaatio toteaa, että taklaavalla Salosella on vastuu siitä, että taklaus ei aiheuta kontaktia taklatun pelaajan päähän. Koska kuitenkin Salosen taklaus suuntautuu voimakkaasti ylöspäin ja lisäksi se aiheuttaa voimakkaan osuman Saarta päähän, kurinpitodelegaatio katsoo, että taklauksella on piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa, vaikka kontakti ei aiheuta vastustajan loukkaantumista, toteaa Sampo Liusjärvi tiedotteessa.
Salonen on tuomion vuoksi sivussa seuraavista HIFK-, KooKoo- sekä Ilves-otteluista.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!