Syvällä vaeltavan JYPin tuska kiekkokaukaloissa jatkui viikonloppunakin. Viime vuosina Liigan kärkijoukkueisiin kuulunut lauma koki kaksi karua tappiota maalin erolla, kun perjantaina KooKoo haki pisteet Jyväskylästä 3-4-vierasvoitolla. Lauantaina TPS piti pinnat Turussa numeroin 2-1.

Tappiot mahtavat tuntua pahalta. KooKoon isäntänä JYP nousi kahden maalin takaa tasoihin, mutta aivan pelin loppuhetkillä Ed Wittchow nakkasi voittorysän. Hurrikaanipaitojen kohdalla tuntuu, ettei tällä hetkellä mikään riitä kääntämään kurssia.

Jyväskyläläiset ovat voittaneet edellisen kerran kaksi viikkoa sitten, mutta sen jälkeen tilille on kirjattu vain tappioita niin Liigassa kuin CHL:ssäkin. Viimeisimmästä varsinaisen peliajan voitosta on aikaa jo kuukauden päivät. Syyskuun 22. päivä jalkoihin jäi Liigan toinen kriisijoukkue Ässät.

– Onni on ansaittava. Se täytyy muistaa, että mitään ei saada ilmaiseksi, JYP-luotsi Jukka Ahvenjärvi pyöritteli seuran nettisivuilla lauantaisen TPS-pelin tauottua.

– Kaikkein olennaisinta on se, että tämä viikko on nyt takana. Puhalletaan nämä jutut ulos ja lähdetään ensi viikkoon uusin mielin rakentamaan taistelevaa ja voittavaa ”jyppiä”.

Kuten tekstin alun esimerkit osoittavat, on tuoreen päävalmentaja Lauri Merikiven alku ollut Jyväskylässä katastrofaalinen. Liigan vaikeuksien lisäksi tuskan ”kruunaa” se fakta, että viime kauden CHL-mestarin tie tyssäsi myös Euroopan kentillä.

Joku saattaisi ajatella, että tuoreen päävalmentajan pestin jatkuminen on nyt kaikkea muuta kuin selvä tulevaisuuden suhteen. Ahvenjärvi kuitenkin toivoo tukea laajasti.

– Toivon, että meillä olisi tuki kaikessa takana. Me tarvitaan myös yleisön tukea. Olemme sitoutuneet tekemään hommia ja uskotaan näihin asioihin. Tehdään yhdessä töitä ja sen kautta me tullaan vielä takaisin.

JYPin urakka Liigassa jatkuu ensi torstaina. Jos oli häntäpään koitos KooKoota vastaan jonkinlainen suunnannäyttäjä, niin samaa voi todeta myös Lukko-ottelusta. Kauden vaisusti aloittanut, mutta sittemmin petrannut Lukko on kivunnut sarjataulukossa jo kahdeksanneksi. Se on hurrikaanipaitoja edellä kuitenkin vain viiden pisteen erolla.

– Tauko on meille paikallaan. Kyse on siitä, että mennään eteenpäin eikä jäädä märehtimään menneitä. Ne on pureksittu ja me tiedetään hyvin missä mennään. Korjataan tietyt asiat ja parannetaan peliä. Halua siihen löytyy kaikilta ja se on tässä se isoin asia, kakkosluotsi päätti.