Kokeneen suomalaishyökkääjän debyytti Jokereissa lähenee – ”Totisinta totta saman tien”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella ruotsalaista HV71:tä edustanut Max Wärn palasi täksi kaudeksi KHL:ään ja sarjassa edellisen kerran kaudella 2016-17 pelanneen suomalaishyökkääjän debyytti Jokerien paidassa lähenee hetki hetkeltä. Joukkue kohtaa maanantaina Dinamo Riikan.
Helsingissä syntynyt 30-vuotias maajoukkuehyökkääjä kertoi siirron taustoista Jokerien kotisivuilla.
– Jokerit tarjosi sellaista pakettia, joka sopi minulle erittäin hyvin. Syksyn mittaan olen katsonut pelejä. On näyttäny siltä, että jätkät nauttivat pelaamisesta. Sellaisessa jengissä on tietysti aina kiva olla, Wärn valaisi.
Narripaitojen menestyksekäs kausi on jo suhteellisen pitkällä, sillä joukkue on pelannut 18 runkosarjan ottelua.
– Totta kai on vähän erilaista tulla tähän aikaan vuodesta mukaan, kun ei ole pitkiä treenileirejä tai -pelejä alla, vaan tämä on totisinta totta saman tien. Mutta sehän on hauskaa, ettei tarvitse murehtia muusta kuin siitä, että tulos on kohdillaan, maajoukkuetta mm. Euro Hockey Tourilla ja alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa edustanut hyökkääjä arveli.
Kommenteista voisi päätellä sen, ettei Wärn purista mailaa, vaikka hän hyppääkin kaukaloon kesken pelikauden.
– Tärkeintä on päästä rytmiin mukaan ja Laten (Lauri Marjamäki) kanssa katsotaan pelikirjat läpi, että tietää, mitä missäkin tilanteessa pitää tehdä. Sen jälkeen voi alkaa pelata selkäytimestä.
Jokerien ja Dinamo Riikan välinen koitos alkaa Helsingissä kello 18.30.
LUE MYÖS:
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran