Liiga-joukkueen pomo tiukkana kotiottelun lieveilmiöistä – ”Joukkueurheilu herättää vahvoja tunteita, mutta…”
Tampereen Ilves on ottanut kantaa viime perjantaina Tapparaa vastaan pelatun paikallisottelun lieveilmiöihin.
Joukkueen toimistusjohtaja Risto Jalon, sekä kapteeniston allekirjoittamassa, seuran nettisivulla julkaistussa viestissä todetaan osan katsojista kokeneen olonsa Hakametsän hallissa turvattomaksi.
– Joukkueurheilu herättää vahvoja tunteita, mutta katsomossa tulee keskittyä pelin seuraamiseen, oman joukkueen kannustamiseen ja yleisesti tapahtumasta nauttimiseen. Perjantain paikallispelissä tässä ei kaikkien osalta onnistuttu. Vastaavien tilanteiden välttämiseksi ohjeistamme järjestyksenvalvojiamme puuttumaan myös provosointiyrityksiin entistä aktiivisemmin ja tarvittaessa poistamaan niihin syyllistyvät henkilöt ottelusta, seura toteaa tiedotteessa ja jatkaa:
– Kannattajiemme jäähalliin luoma tunnelma kuuluu Liigan ehdottomaan parhaimmistoon, mistä kiitämme koko Ilves-yhteisöä. Hakametsän tulee olla paikka, jossa kaikki kokevat olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Tällä viikolla pelaamme kaksi kotiottelua, joissa vastustajina ovat TPS ja Pelicans. Jatketaan positiivisen tunnelman luomista ja annetaan joukkueellemme jälleen tuki, jonka se on otteillaan ansainnut.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Sami Kapanen laukoi suorat sanat Ville Heinolasta: ”Lupa odottaa enemmän”
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Suomalaista tehopakkia huhuttiin Liigaan – ensi kauden osoite selvisi nyt
- Konsta Helenius iskettiin huippuketjuun – tässä Leijonien kentälliset Iso-Britanniaa vastaan!
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Antti Pennasessa tapahtunut valtava muutos: ”Hän on parhaimmillaan juuri nyt”
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Tämä Leijonat-pelaaja väistää Mikael Granlundia: ”Pitää asennoitua oikein”
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen