Tuukka Raskin poissaolo huolestuttaa – NHL-pomolta huojentavia kommentteja

Boston Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy kommentoi peleistä sivussa henkilökohtaisten syiden takia olleen tähtivahti Tuukka Raskin tilannetta seuran Twitter-tilillä sunnuntaina lyhyesti.
Suomalaisveskari on ollut yhteyksissä Bruinsin jäsenten kanssa, vaikka häneltä ovatkin pelit jääneet lähimenneisyydessä väliin.
– Luulen, että Tuukka liittyy matkaamme tiistaina. Keskustelemme siitä huomenna (maanantaina), luotsi valotti.
Paluuajankohta kuulostaisi loogiselta aiempiin kommentteihin vedoten.
– Tuukka on pois muutaman päivän henkilökohtaisen syyn takia. Se ei liity terveyteen. On tärkeää, että kaikki kunnioittavat hänen yksityisyyttään, GM Don Sweeney tiivisti aiemmin.
31-vuotiaan Raskin NHL-kausi on käynnistynyt tahmeasti. Suomalaistähti on pelannut kahdeksan ottelua ja hänen torjuntaprosenttinsa on 90,1.
On kuitenkin sanomatta selvää, että Bruinsille Raskin paluu olisi iso asia, vaikka suomalaisen osalta alku on ollut hankala ja Jaroslav Halak on samalla onnistunut torjumaan joukkueen voittoputkeen.
Boston aloittaa Suomen aikaa torstaina neljä ottelua käsittävän vieraskiertueen. Se kohtaa viikon reissulla Colorado Avalanchen, Dallas Starsin, Arizona Coyotesin ja Detroit Red Wingsin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokinen karun tappion jälkeen: ”Meillä oli erittäin paljon vaikeuksia”
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?