Jussi Jokinen aivan väärässä sarjassa – konkari noussut kahdessa pelissä jo lähelle pörssikärkeä!
Kuva: Getty Images
Sveitsin toiseksi korkeimmalla tasolla Swiss Leaguessa luutiva Jussi Jokinen taitaa edesottamustensa perusteella pelata täysin väärässä sarjassa. Suomalaiskonkari on takonut sarjan virallisten nettisivujen mukaan vain kahdessa ottelussa hävyttömät tehot 1+8=9.
Kun kautta on pelattu joukkueesta riippuen 17-18 mittelön verran, on Jokinen pistepörssissä sijalla 61 – siis vain kahden pelatun ottelun jälkeen. Pistepörssi löytyy täältä kokonaisuudessaan.
Joukkueen sisäisessä pörssissä suomalainen on kahdeksantena ja syöttöpörssissä peräti neljäntenä. Jotain Jokisen mielettömästä pistetehtailusta kertoo se, että jälkimmäisenä mainitun kärjessä on 17 kamppailua pelannut Steve Kellenberger 15 napsullaan.
Sarjassa kuudentena keikkuvan Klotenin kausi jatkuu tänään Academy Zugia vastaan.
Ryhmä pelasi viime kaudella maan pääsarja National Leagueta. Joukkue jäi runkosarjassa viimeiseksi ja sama oli kohtalo myös karsintalohkossa.
Kloten ”kruunasi” surkean kautensa häviten sarjapaikkansa säilyttäneelle Ambri-Piottalle putoamispeleissä voitoin 1-4 sekä pääsarjaan nousseelle Rapperswilille karsinnoissa voitoin 3-4.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!