Liigasyksyn positiiviselle yllättäjälle merkittävä jatkosopimus – ”Vahva motivaatio seuraan”
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa syksyllä positiivisilla otteillaan yllättänyt Ilves tiedotti tiistaina nettisivuillaan tehneensä jatkosopimukset päävalmentaja Karri Kiven, valmentajien Olli Salon ja Jouko Myrrän sekä maalivahtivalmentaja Markus Korhosen kanssa.
Luotsina Suomen mestariksi ja U20-nuorten maailmanmestariksi ponnistanut Kivi sekä Salo jatkavat joukkueessa kauteen 2019-20 saakka. Myrrän pahvi pitää hänet tupsukorvissa ensi kauden, Korhosen sopimus kantaa kevääseen 2022.
Ilves keikkuu Liigassa kahdeksantena, ja tällä kaudella sen rosterista on pursunnut huima läjä läpimurtoja sarjan tähtiin. Tällaisia ovat esimerkiksi kovia pisteitä takova Teemu Lepaus, maajoukkueeseen murtautunut Arttu Ruotsalainen ja sarjan kärkipakkeihin tehotilaston perusteella lukeutuva Jarkko Parikka.
– Valmennusjohto on tehnyt hyvää työtä, ja moni pelaajistamme on ottanut merkittäviä kehitysaskelia heidän alaisuudessaan. Koko nelikolla on vahva motivaatio seuran, joukkueen ja yksilöiden kehittämiseen, Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo kehaisi tiedotteessa.
Puhelimella tavoitettu Kivi kehui ympärillään olevia ihmisiä Leijonat.comille kysyttäessä, miten ihmeessä joukkueesta on ponnistanut lukuisia yllättäjiä Liigan kärkipelaajien joukkoon.
– Palasia on pahaa ottaa mistään erikseen. Minulle kaikki on isoa kokonaisuutta. Meillä on hyvä valmennus ja johtoryhmä, joiden homma on auttaa pelaajia. Ja kun pelaajille annetaan mahdollisuus, niin se täytyy sitten antaa, Kivi painotti.
Ilveksen kausi jatkuu keskiviikkona HPK:n isäntänä.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Mikael Granlund pääsee irti Leijonissa
- Pelicans pudotti ison uutisen – tässä uusi urheilujohtaja!
- Sopimus purettu – yli 500 Liiga-ottelun puolustaja jättää Ilveksen!
- Tappara teki kovia kiinnityksiä – kuusi sopimusuutista julki!
- Siirto purkissa: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – tässä uusi osoite!
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Antti Pennanen: iso paljastus Konsta Heleniuksesta
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa