Mikko Koskisen jalkoihin jäänyt Edmonton-maalivahti voitti vihdoin – suomalaisen tilastot silti edelleen omaa luokkaansa!

Yön NHL-kierroksen ohjelmassa oli vain kolme ottelua, joista ensimmäisessä St. Louis Blues taipui Edmonton Oilersille voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 2-3.
Neljän ottelun huilin jälkeen torjuntavuoron Oilersin maalilla saanut Cam Talbot torjui samalla ensimmäisen voittonsa sitten lokakuun lopun! Mikko Koskiselle joukkueen ykkösmaalivahdin paikan menettänyt kanukki oli hävinnyt edellisen voitto-ottelunsa jälkeen kuusi peräkkäistä peliään!
Samaan aikaan paluun NHL-kaukaloihin täksi kaudeksi tehnyt Koskinen nappasi kahdeksasta marraskuussa pelaamastaan ottelusta kuusi voittoa. Suomalaisen alkukauden 13 ottelun tilastot ovat komeaa katseltavaa.
Mies on voittanut kahdeksan ottelua torjuntaprosentin ollessa upea 92,5. Suomalainen on päästänyt alkukaudella keskimäärin 2,23 maalia per ottelu, eikä Oilersin ykkösmaalivahdista ole tällä hetkellä mitään epäselvyyttä.
Talbotin tilastot alkukaudelta näyttävät sen sijaan surullisilta. Ykkösmaalivahdiksi kaavailtu kanukki on pelannut 16 ottelua, joista joukkue on voittanut ainoastaan kuusi voittoa. Miehen torjuntaprosentti sekä päästettyjen maalien keskiarvo ovat katastrofaaliset 89,2 ja 3,19.
Talbotin ottelun päättyminen tappioon ei ollut tälläkään kertaa kaukana, sillä Oilers nousi kriisijoukkue Bluesia vastaan tasoihin vasta varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Voittomaalin taituroi voittolaukauskilpailussa Connor McDavid.
Suomalaisväriä Oilersin viime yön voitto-otteluun toi Jesse Puljujärvi, jonka pelasi ottelussa 11.45 minuuttia ilman tehomerkintöjä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!