Kouvolan KooKoo on kiinnittänyt kevään joukkueeseensa kaksi tärkeää nimeä.

Seura tiedottaa, että alkukaudesta joukkuetta edustaneet puolustaja Brett Carson sekä hyökkääjä Kim Strömberg edustavat seuraa myös loppukauden. Duo pelasi seurassa aiemmin koeajan alla.

Carson liittyi KooKoon ryhmään lokakuun alussa ja Strömberg marraskuun alussa.

– Molemmat pelaajat ovat osoittaneet vahvistavansa joukkuetta. Päätös heidän pitämisestä oli helppo, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kertoo.

Carson on kokeneena puolustaja tärkeä nimi joukkueen pakistossa. Kanadalainen ehti edustaa kolme edellistä kautta SaiPaa. 33-vuotiaalla pakilla on vyöllään myös 90 NHL-peliä. Tänä syksynä hän on pelannut KooKoossa 20 peliä iskien yhden maalin.

31-vuotias Strömberg on edustanut urallaan muun muassa Jokereita, Tapparaa ja SaiPaa. Alkukauden Tanskassa kiekkoillut hyökkääjä on iskenyt KooKoossa kovat tehot – 14 pelin pisteet 4+5=9 ovat nostaneet konkarin isoon arvoon uudessa joukkueessa.

KooKoo kertoo Carsonin saaneen joukkueen edellisessä kotiottelussa lievän ylävartalovamman, mutta puolustaja palaa kokoonpanoon tammikuun alkupuolella.

Lähde: KooKoon tiedote