Suomen upottanut pakki pisti karua piikkiä Nuorille Leijonille – ”Vähän kuin pikkuveli”
Kuva: Getty Images
Nuoret Leijonat kompastui alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Ruotsin ylivoimaan ja AHL-joukkue Chicago Wolvesin tähtipakki Erik Brännströmiin. Farmissa tämän kauden 24 ottelussa tehot 4+16=20 sivaltanut puolustaja iski 2-1-lukemiin päättyneessä koitoksessa sinikeltaisten kummatkin häkit.
– Voittaminen oli hienoa. Mielestämme pelasimme hyvin, pakki summasi Aftonbladetin haastattelussa.
Ruotsalainen hallitsee maalinteon lisäksi myös pelin psyykkiset seikat. Brännström pisti piikkiä Nuorten Leijonien suuntaan.
– Suomi on vähän kuin pikkuveli.
Brännström antoi kommenteillaan olettaa, että kaiketi sitten isoveliksi miellettävän joukkueen ylivoimapelaaminen miellytti ottelun sankaria. Hän itse kiskaisi joukkueensa kummatkin häkit nimenomaan ylivoimalla.
Ruotsia ei voi aliarvioida, vaikka sellaista onkin ollut liikenteessä.
– Tuntuu, että meillä on hyvä joukkue ja monta pelaaja, jotka painavat helkutisti hommia. Sillä voi päästä pitkälle.
LUE MYÖS:
Ruotsissa mässäillään Nuorten Leijonien katkeralle tappiolle: ”Yllätysvoitto
Nuoret Leijonat taipuivat Ruotsille – jäähyt ja avauspeli joukkueen isoimmat murheet
Ruotsalaisasiantuntijat lyttäävät suomalaistaklauksen: ”Todella pahaa katsottavaa”
Jäähy vai tuomarivirhe? Suomi joutui heti kärsimään kyseenalaisesta sääntömuutoksesta
LUE MYÖS:
- Liigasta tuttu hyökkääjä jättää Suomen kaukalot – Pohjois-Amerikka kutsuu
- TPS:n riveistä katosi yksi iso nimi – taustalla on karu käänne
- Pekka Jormakka: tässä on uusi seura
- Micke-Max Åsten: ura ohi!
- Jokerit pisti hyökkääjät vaihtoon – yksi tulee, toinen lähtee
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”