HIFK:n uudella hankinnalla heti kinkkinen tehtävä – ratkaisu löytyi lopulta muutaman vuoden takaa!

HIFK tuorein hankinta Joonas Lyytinen liittyi keskiviikkona uuden seuransa jääharjoituksiin.
Pohjois-Amerikasta saapunut Lyytinen kertoo edellisistä joukkueharjoituksista vierähtäneen noin puolitoista viikkoa.
Ennen harjoituksia edessä oli myös tärkeä tehtävä, tulevan pelinumeron päättäminen.
23-vuotiaan Lyytisen aiemmin käyttämä numero 57 oli jo käytössä ruotsalaispuolustaja Johan Motinilla, eivätkä ongelmat päättyneet siihen.
– Oikeastaan kaikki vaihtoehdot, mitä olin alunperin miettinyt, ovat joko varattuja tai roikkuvat tuolla hallin katossa, Lyytinen totesi HIFK:n nettisivulla.
Lopulta ratkaisuksi tuli puolustajan alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa aikanaan käyttämä pelinumero (6), jolla Lyytinen saattaa viilettää jo perjantaina, kun HIFK kohtaa kotonaan sarjajohtaja Oulun Kärpät.
Ennen HIFK:ta Lyytinen on edustanut Liigassa ainoastaan KalPaa, jossa summasi 183 ottelussa 21+38=59.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Patrik Laineelta tiukkaa tekstiä kriitikoilleen Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura