Tällainen pelaaja on avausmaalin iskenyt Jesse Ylönen – isäkin maajoukkuesoturi
Kuva: Getty Images
Nuoret Leijonat siirtyivät Yhdysvaltoja vastaan johtoon Jesse Ylösen ylivoimamaalilla. Maalin tehnyt laitahyökkääjä ei välttämättä ole monille tuttu pelaaja.
Ennen nuorten maailmanmestaruuskisoja Jesse Ylösestä ei paljoa puhuttu. Viime kesänäkin hän lensi varaustilaisuudessa tutkan alla, kun hänet varattiin toisella kierroksella Montreal Canadiensiin. Monet kykyjenetsijät olivat pitäneet Ylöstä ensimmäisen kierroksen varauksena.
Täksi kaudeksi Ylönen siirtyi Pelicansin riveihin. Tehopisteitä on syntynyt maltillisesti, eikä valtakunnalliseen hehkutukseen ole ollut kauheasti aihetta. 31 ottelussa Ylönen on tehnyt tehot 8+5.
Ennen nuorten kisoja Ylönen kuitenkin löysi pelivireensä, joka on myös kantanut kansainvälisiin peleihin. Kovasta laukauksestaan tunnettu Ylönen pelasi joulukuun Liigassa piste per peli -tahdilla.
Ylösen perheestä löytyy maajoukkuetaustaa, kun isä Juha Ylönen pelasi vuosia Leijonien riveissä. Parhaiten hänet muistetaan finaaleihin päättyneistä MM-kisoista vuodelta 2001, kun hän pyssytti 14 tehopistettä yhdeksään MM-otteluun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!