Boston-valmentajalta helpottavia uutisia – Tuukka Rask jälleen joukkueensa selkeä ykkösvahti!
Kuva: Getty Images
Viime yön NHL-kierroksella uransa 250. runkosarjavoiton NHL-kaukaloissa napannut Boston Bruinsin suomalaismaalivahti Tuukka Rask on joutunut taistelemaan kauden ensimmäisellä puoliskolla tosissaan peliajasta miehen kakkoseksi täksi kaudeksi hankitun Jaroslav Halakin kanssa.
Halak on esiintynyt tällä kaudella Bruinsin tolppien välissä 23 ottelussa, kun taas suomalaiskollegan tilille on kertynyt 22 ottelua. Nyt asetelma on kuitenkin normalisoitumassa, kiitos 31-vuotiaan suomalaisen viime aikaisten huippuotteiden.
Rask on aloittanut Bruinsin maalilla neljä joukkueensa viidestä edellisestä ottelusta, mikä tulee päävalmentaja Bruce Cassidyn mukaan olemaan suuntaus myös jatkossa.
– Tämä on suunnitelmamme jatkossa (Raskin peluuttaminen ykkösenä). Seuraavassa ottelussa peluutamme Halakia, koska Washingtonia vastaan emme ole onnistuneet viime aikoina. Halak ei ole aloittanut vielä heitä vastaan meidän pelipaidassamme, joten annamme hänelle tilaisuuden, Cassidy totesi New England Sports Networkin haastattelussa.
– Saamme tällä muutoksella samalla Jarolle peliaikaa, mutta kyllä, Tuukka on nyt ansainnut – en haluaisi sanoa maaliaan takaisin, mutta enemmän peliaikaa joka tapauksessa. Katsotaan, miten hän hoitaa homman, Cassidy jatkoi.
Kertaalleen NHL:n parhaan maalivahdin Vezina-palkinnolla urallaan huomioitu Rask on totisesti ollut viime aikoina iskussa, sillä suomalainen on päästänyt viimeisessä neljässä ottelussa selkänsä taakse vain viisi kiekkoa. Savonlinnalaislähtöinen maalivahti pelasi viime yönä Minnesota Wildia vastaan kauden ensimmäisen nollapelinsä.
Halakin peluuttaminen Washingtonia vastaan on joka tapauksessa Bruinsin valmennusjohdolta ymmärrettävä ratkaisu, onhan Raskilla ollut usein suuria vaikeuksia hallitsevaa mestarijoukkuetta vastaan. Viime kohtaamisessa mies päästi taakseen viisi laukausta 19:sta ennen kuin tämä vaihdettiin pois maalinsa suulta ottelun puolivälissä.
LUE MYÖS: Hattu pois päästä! Tuukka Rask saavutti huiman rajapyykin NHL:ssä – nousemassa kaikkien aikojen ykköseksi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois