Siirtosirkus jatkuu! Nuori HIFK-pakki sai jälleen pakata laukkunsa – ”Olemme katselleet ”backuppia” jo jonkin aikaa”

HIFK-puolustaja Elias Ulander joutuu jälleen hakemaan peliaikaa muualta.
21-vuotias Ulander vahvistaa Mestiksen Jokipoikia toistaiseksi voimassaolevalla lainasopimuksella.
– Olemme katselleet puolustusosastolle ”backuppia” jo jonkin aikaa ja on hienoa, että saamme siihen helpotusta IFK:n avulla. Nyt pikku hiljaa olemme saamassa myös toipilaita peliin mukaan. Eliaksen saapuessa Joensuuhun, pystymme varmuudella ottamaan rosteriimme tarvittaessa seitsemän puolustajaa ja jakamaan taakkaa, mikä on tärkeää, kun pitkään loukkaantuneena olevat pelaajat palaavat kokoonpanoon, Jokipoikien puheenjohtaja Jarkko Immonen toteaa tiedotteessa.
Ulander on pelannut tällä kaudella HIFK:ssa 19 ottelua saalistaen niissä yhden syöttöpisteen.
Lainapesti on nuorukaiselle jo kauden toinen, sillä ennen joulua hän pelasi kuusi ottelua KooKoon väreissä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- TPS rysäytti ison sopimuksen pöytään!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty