Konkarivalmentaja Alpo Suhonen otti kantaa vääntöön yksilöpelistä Leijonissa ja NHL:ssä
Entinen Suomen kiekkomaajoukkueen päävalmentaja Alpo Suhonen kertoi Twitterissä pitävänsä yksilöiden merkitystä Leijonille todella suurena.
NHL:n ensimmäisen euurooppalaisen valmentajan kunnian nimiinsä vuonna 1989 napannut konkari otti perjantaina kantaa ainaiseen keskusteluun Leijonien pelitavasta.
Monet lajin ystävät vannovat kotimaisen tavamerkkikiekon ”Meidän Pelin” nimeen.
Tiiviiseen joukkueen yhteistyöhön perustuva pelitapa on useiden mielestä koko suomalaisen arvokisamenestyksen pohja.
Osa taas pitää arvossaan taitavien ja älykkäiden yksilöjen kykyjä auttaa joukkuettaan omien soolosuoritustensa kautta.
Vuosikausien valmentajauran tehnyt Suhonen kertoi Twitterissä arvostavansa kumpaakin ajattelua. Erityisesti kiekkoveteraani harmitteli yksilöpelin vähättelyä.
– Ei yksilöpeli ole mitään horinaa. Yksilöt luovat joukkueen ja joukkuepeli sekä yhteistyö antaa yksilölle mahdollisuudet pelata ja ratkaista peliä monimuotoisissa tilanteissa, Suhonen avasi filosofiaansa.
Suhosen mielestä NHL-joukkueiden ja maajoukkueen pelaajavalintoja ei voida suoraan verrata keskenään tiettyjen realiteettien vuoksi.
– Ei NHL valitse joukkueita, vaan yksilöitä. Maajoukkueen valinta lähtee yksilöistä ja päättyy joukkueeksi, konkariluotsi muistutti.
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!