Nuorten MM-kultajoukkueen pelaajat kohtasivat Liigan huippuottelussa – Tappara-juniori veti pidemmän korren!
Kuva: Getty Images
Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kultaa voittaneet Kaapo Kakko ja Sami Moilanen kohtasivat illan Liiga-kierroksella Turussa, kun TPS isännöi huippuottelussa vastaan luistellutta Tapparaa.
Pidemmän korren tuoreesta maailmanmestarikaksikosta veti tällä kertaa Kakkoa huomattavasti vähemmälle huomiolle MM-kisoissa jäänyt Moilanen, joka tarjoili upean esityön Otto Rauhalan viimeistelemään Tapparan kolmanteen maaliin.
Kaksi maalia tällä kaudella kirvesrinnoille viimeistellyt Moilanen sai tilanteessa syötön puolustaja Ben Bloodilta. 19-vuotias laitahyökkääjä oli jo menettämäisillään kiekon, mutta sai tyrkättyä pelivälineen vielä Rauhalalle, joka iski vieraat kahden maalin johtoon.
Tappara vei lopulta tuikitärkeät pisteet mennessään Tampereelle lukemin 2-4 aiheuttaen TPS:lle samalla kolmannen peräkkäisen tappion. Neljännen peräkkäisen voiton ottaneet tamperelaiset nousivat sarjataulukossa jo kolmen pisteen päähän kakkospaikkaa hallussaan pitävistä turkulaisista.
TPS:n kakkoskentän sentterinä poikkeuksellisesti pelannut Kakko jäi ottelussa ilman tehomerkintöjä. Ottelun tehokkain pelaaja oli Tapparan 21-vuotias hyökkääjä Joona Luoto, joka tälläsi vieraille kaksi maalia.
LUE MYÖS: TPS hurjana pelaajamarkkinoilla: Haaviin ruotsalainen pistehirmu!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois