NHL-seuran suomalaissensaatio sysättiin katsomoon – päävalmentaja perusteli ratkaisuaan
Kuva: Getty Images
Puolustaja Henri Jokiharju ei ollut Chicago Blackhawksin kokoonpanossa, kun joukkue kukisti sunnuntaina Washington Capitalsin maalein 8-5.
Päävalmentaja Jeremy Collitonin mukaan nuori suomalaistulokas ei ole joutunut katsomoon peliesitystensä vuoksi, vaan hänen mukaansa nuorta puolustajaa ei kuulu polttaa loppuun. Jokiharju on saanut tällä kaudella paljon vastuuta NHL:ssä, jonka lisäksi hän pelasi nuorten MM-kilpailuissa.
– Ajattelen, ettei hänen tarvitse pelata jokaista ottelua, kuten ei kenenkään muunkaan. Runkosarjassa on 82 ottelua ja nuorten on vaikeaa pitää tasonsa korkealla jokaisessa ottelussa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että katsomokomennukset johtuisivat siitä. Tämä avaa mahdollisuuden lisäharjoittelulle tai videoiden katsomiseen, joiden avulla voimme jatkaa nuorten kehittämistä, Colliton perusteli The Athleticin haastattelussa.
Samalla artikkelissa muistetaan myös, että Jokiharju on ollut tulokaskaudellaan paljon odotettu parempi ja välillä jopa joukkueen parhaimmistoa. 19-vuotias nuorukainen on summannut 36 otteluun 12 syöttöpistettä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”