Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
Carolina Hurricanesin suomalaiset olivat hurjassa pelivireessä sunnuntai-iltana NHL:ssä joukkueen murskatessa Winnipeg Jetsin maalein 7–0.
Hurricanesin seitsemästä maalista kolme syntyi suomalaispelaajien lavoista. Maalinteossa onnistuivat Sebastian Aho, Juuso Välimäki ja Jesperi Kotkaniemi.
Välimäki käynnisti suomalaisten maalijuhlat toisessa erässä, kun puolustajan tarkka laukaus siniviivalta vei Carolinan 2–0-johtoon.
Vain 24 sekuntia myöhemmin oli Ahon vuoro onnistua. Suomalaistähti viimeisteli ylivoimalla kauden yhdeksännen maalinsa.
Aho keräsi ottelussa tehot 1+1 ja nosti kauden pistesaldonsa 16 ottelussa lukemiin 9+11=20. Hän nousi samalla Carolina Hurricanesin seurahistoriassa Eric Staalin rinnalle toiseksi eniten vähintään kahden tehopisteen otteluita pelanneeksi pelaajaksi.
Kotkaniemi viimeisteli Carolinan seitsemännen maalin päätöserässä Eric Robinsonin kanssa pelatun näyttävän syöttökuvion päätteeksi. Osuma oli suomalaiselle kauden neljäs.
Hurricanesin maalivahti Pjotr Kotšetkov torjui kaikki 26 laukausta ja saavutti kymmenennen peräkkäisen voittonsa. Hän teki samalla uuden seuraennätyksen.
Carolinan hyökkääjä Logan Stankoven kehui maalivahtinsa tämän hetken otteita.
– Hänen pelaamisensa on tällä hetkellä lähes täydellistä, Stankoven ihasteli.
Carolina on voittanut neljä ottelua peräkkäin ja johtaa NHL:ää 26 pisteellään. Winnipegille tappio oli jo yhdeksäs peräkkäinen.
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?