Todellinen teräsvaari! 70-vuotias leijonalegenda palaa kaukaloon – solmi yhden ottelun sopimuksen
Paimiossa nähdään viikonlopun divarimatsissa hurja määrä osaamista ja kokemusta.
Paikallinen nelosdivarissa pelaava PKS räväytti juhlapelin kunniaksi tekemällä yhden ottelun sopimukset useamman todellisen kiekkolegendan kanssa. Kun Paimion Kiekkoseuran edustusjoukkue kohtaa sunnuntaina Mean Machinen, viilettää jäällä muun muassa Timo Nummelin, Petteri Nummelin, Marko Jantunen ja Marko Mäkinen.
– Tämä on iso juttu. Paimio on pieni kaupunki, mutta jääkiekko on täällä silti lähellä sydäntä. Samalla tässä tehdään hyväntekeväisyyttä, Paimion Kiekkoseuran puheenjohtaja Miro Mäkinen tunnelmoi Leijonat.comille.
Neljästä kovasta kiekkonimestä leijonafaneille tutuimmat ovat Nummelinit. Isä Timo palaa kaukaloon 70-vuotiaana – se on melkoinen temppu ”teräsvaarilta”. Pakkilegenda on noussut tempuillaan myös aiemmin otsikoihin – edellisestä sarjapelistä on aikaa silti jo kolme vuotta.
Edellisten pelien jälkeen Nummelin sai toukokuussa 2016 aivoinfarktin. Se ei ole menoa jäällä hidastanut – Nummelin on kertonut aiemmin treenaavansa jäällä yhä eläkepäivilläänkin 4-5 kertaa viikossa.
Nyt Timo pääsee viilettämään jäällä yhdessä poikansa kanssa – pitkän tauon jälkeen. Petteri ehti lopettaa oman aktiiviuransa viime keväänä.
Kaksikko pelaa sunnuntaina yhdessä toisen kerran urallaan – edellinen vaihto yhdessä nähtiin vuonna 1993, kun duo viilettivät yhdessä TPS:n pelissä hetken yhdessä.
– Tämä on heidän toinen näytös. Timo on helppo saada mukaan. Ja myös Petteri innostui, kun tämän mahdollisuus avautui pelata vielä isän kanssa, Mäkinen virnistää.
Ottelussa juhlitaan samalla 90-vuotiasta Suomen Jääkiekkoliittoa. PKS:n juhlapeli alkaa sunnuntaina klo 15.00.
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- HIFK: uusi valmentaja!
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!