Kärpät varkaissa? Nuorten maailmanmestari piikitteli sarjakärkeä huvittavasti: ”Ja kun vastausta ei kuulu…”

Vaikka tammikuussa 2016 nuorten maailmanmestaruuden Helsingissä voittanut maalivahti Emil Larmi ei olekaan edustamansa joukkueen HPK:n rosterissa loukkaantumisen takia, saattoi hän vaikuttaa hämeenlinnalaisten viikonlopun tuplavastustaja Kärppien henkiseen kapasiteettiin tavalla tai toisella.
Lupaava veskari veisteli melkoisen huvittavan ja luultavasti pohjimmiltaan humoristisen twiitin pelipäivänä.
– Minun foamroller (rulla, jolla ihminen pystyy parantamaan asento- ja liikeaistia, liikkuvuutta, voimaa ja ryhtiä) varastettiin useampi kuukausi sitten. Nyt nimeltä mainitsematon vierasjoukkue saapuu kaupunkiin ja yhtäkkiä rulla löytyykin. Onko vastaajalla jotain hyvää meriselitystä? Larmi heitti.
Hämeenlinnassa vierailevan sarjakärjen leiristä viestiin ei reagoitu. HPK-veskari heitti reilu tunti myöhemmin taas löylyä kiukaalle vastaamalla postaukseensa itse.
– Ja kun vastausta ei kuulu, on vaihtoehtoja kaksi: 1. Seuran lakimiestä ei saada kiinni, 2. Tuleva ilta jännittää liikaa.
Perjantai-iltana Liigassa pelataan kuusi kamppailua tuttuun tapaan kello 18.30 alkaen. Kyseiset joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti voittojen ollessa oululaisille 2-1.
Illan muut matsit ovat Jukurit-KalPa, JYP-Ilves, KooKoo-HIFK, SaiPa-Pelicans ja Ässät-TPS.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”