Heti komeat tehot! Liigan taakseen jättänyt leijonatykki ilmiliekeissä Euroopassa

Liigan pohjamutiin jämähtäneistä joukkueista taannoin lähteneet Mika Partanen sekä Jarno Kärki kohtasivat Sveitsin pääsarja NLA:ssa perjantai-iltana. Lausannea edustava Jukurien ex-hyökkääjä Partanen äityi kamppailussa huimaan iskuun.
Hän viimeisteli 5-2-voittoon päättyneessä pelissä NLA-uransa avauspisteet, kun niitä syntyi peräti 1+2=3. Ässissä kautensa aloittanut Kärki puolestaan jäi pisteittä koitoksessa, jossa Bielin avausosuman syöttäjinä kunnostautuivat Toni Rajala ja Anssi Salmela.
Sekä Partanen että Kärki kuuluivat Suomessa edustamiensa joukkueiden ykkösnimiin. Nyt niin mikkeliläisten kun etenkin porilaisten osalta näyttää, että kausi loppuu runkosarjaan.
Pelaajien uusilla työnantajilla menee Euroopassa paremmin. Bielin sijoitus 12 joukkueen sarjassa on kolmas, Lausanne puolestaan keikkuu viidentenä. Kummallakin on kasassa tosin samat 65 pinnaa.
Partanen nähdään helmikuussa myös Leijonissa. Hänet valittiin maajoukkueeseen Ruotsin EHT-turnaukseen. Komennus on nuorukaiselle toinen – hän edusti Suomea myös Venäjällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen