Onko Jesse Puljujärveä kohteltu kaltoin NHL:ssä? Pomolta ympäripyöreitä kommentteja

NHL:ään juhannuksena 2016 neljäntenä varatun Jesse Puljujärven tilanne on puhuttanut jälleen läpi kauden. Suomalainen on hakenut paikkaansa Edmonton Oilersissa, ja jos sitä ei ole löytynyt, on hyökkääjä löytänyt itsensä AHL:stä Bakersfield Condorsin sotisovasta.
Oilers-pomo Bob Nicholsonin kommenttien rivien välistä voisi päätellä, ettei farmiin passittamista pidä aina mieltää minään tylynä kohteluna tai vastaavana. Onko Edmonton kenties itse toiminut jopa väärin suomalaisen suhteen? Näin voisi päätellä.
– Me haluamme nuorempien pelaajiemme kehittyvän enemmän AHL:ssä. Meillä on muutamia hyviä pelaajia, ja mielestäni nostamme heidät NHL:ään hieman liian aikaisin ja toivomme, että he ovat valmiita, pamppu sanoo.
Kauden aikana nähdyt muutamat villeimmät huhut ”siellä täällä” ovat vihjanneet jopa siihen suuntaan, että nuorten maailmanmestari olisi lähdössä öljypaidoista. Vaikka Puljujärvi hakeekin vielä itseään NHL-pelaajana, ei hän eikä muu nuoriso ole kaupan.
Jo pelkästään se painaa vaakakupissa paljon, että Puljujärvi on pienen numeron varaus.
– Emme luovu huippulupauksistamme, ellemme saa jotain todella hyviä palasia vaihdossa, Nicholson painottaa.
Kommenteista voi kaikkiaan päätellä sen, että vaikka hyökkääjä hitsaisikin taalajäiden ja farmin väliä, nauttii hän joukkueessa edelleen täyttä luottoa.
Puljujärvi on pelannut tällä kaudella ylhäällä 45 kamppailua pistein 4+5=9, AHL:ssä hän on pukenut Bakersfield Condorsin paidan päälleen neljästi – 2+2=4.
Lähde: NHL.com/fi
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Teppo Nummisen pitkään kestänyt ennätys viimeinkin rikki – ruotsalaispuolustaja nousi ohi
Mikä ilotulitus! NHL:ssä todella harvinainen nöyryytys, Miro Heiskanen otti roolia
Suomalaistulokas nostettiin farmista – iski samantien maalin NHL:ssä!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!