Täyttä draamaa – Leijonien tähti pääsi juhlimaan dramaattista voittoa Pohjois-Amerikassa
Kuva: Getty Images
AHL:ssä pelaavan Grand Rapids Griffinsin maalivahti ja Leijonien vakiokalustoon kuuluva Harri Säteri oli edustamansa joukkueen suurimpia sankareita yöllä 2-1-voittoon päättyneessä Manitoba Moose -kamppailussa. Suomalaisvahti venyi kiekon eteen 20 kertaa dramaattisessa pelissä.
Yhtä suuri, tai ehkä vielä jopa suurempi sankari oli reilut parikymmentä pinnaa tällä kaudella viimeistellyt Filip Hronek. Hän nosti joukkonsa ensiksi tasoihin puolisentoista minuuttia ennen kolmoserän loppua ja noin minuutti myöhemmin tsekkiläinen sivalsi voittomaaliksi jääneen 2-1-osuman.
Säterin edustama joukkue kuuluu farmissa läntisen konferenssin kärkiporukoihin. Kymmenestä edellisestä pelistä on irronnut komeasti seitsemän voittoa.
Toijalalaista maailmalle ponnistanut Säteri on pysäytellyt kiekkoja AHL:ssä tällä kaudella 90,1 prosentin tarkkuudella. NHL-debyyttinsä viime kaudella tehnyt torjuja ei ole pelannut kuvalla sesongilla taalajäillä.
Grand Rapids Griffins on Detroit Red Wingsin farmijoukkue.
LUE POHJOIS-AMERIKAN TUOREIMMISTA JUTUISTA MYÖS:
Kasperi Kapasen ja tyttöystävän intiimikuvat ovat vuotaneet nettiin
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan