”On se maaginen pelaaja” – entinen suomalaishuippu innostui Aleksander Barkovin ällistyttävästä suorituksesta

Aleksander Barkovin viimeöinen maali sai kiekkoyleisön haukkomaan henkeään siellä täällä. Suomalainen iski 4-3-johto-osuman ällistyttävällä tavalla läpiajon päätteeksi jalkojen välistä, vaikka vastustaja roikkui kintereillä sen, minkä pystyi.
Osuman arvoa nostaa vastustajan iholla roikkumisen lisäksi se fakta, että peli oli tasan. Kyseisen, tuhannen taalan paikan tuhlaaminen ei siis olisi ollut missään tapauksessa hyvästä.
Suomalaista intoutui kehumaan myös ex-tähtipelaaja, NHL:ssäkin aikoinaan pelannut kolminkertainen Suomen mestari Esa Pirnes.
– Mitä!? Hattu päästä ja syvä kumarrus. On se maaginen pelaaja! kaksinkertainen MM-pronssimitalisti hehkutti lyhyesti, mutta paljonpuhuvasti.
Joukkueensa kenties tärkein pelaaja ja kapteeni on iskenyt tällä kaudella 57 ottelussa tehot 22+35=57. Murheellisesta tehotilastosta -19 ei pidä vetää liian suuria johtopäätöksiä.
Florida on ollut pitkälti koko talven totaalisen sekaisin joukkueena. Panthers on esimerkiksi päästänyt 193 maalia, joka on valitettavasti isoimpia määriä koko sarjassa.
Pantteripaidoilla on tällä hetkellä matkaa pudotuspeleihin 11 pinnaa. Toisaalta Floridalla on otteluita vähemmän pelattuna kuin pahimmilla kilpakumppaneilla, eli itäisen konferenssin sijojen 6-9 joukkueilla.
LUE FLORIDAA KÄSITTELEVISTÄ TUOREIMMISTA MYÖS:
Aleksander Barkov ilmiliekeissä – taiteili uransa toisen hattutempun NHL:ssä! Tässä kooste maaleista
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK: Hurja liikevaihto – tulos jäi pakkaselle
- Helsingin jäähallissa putkirikko – tämä fanien on hyvä tietää
- Pikkuleijonien pistelingon Hlinka Gretzky -esitykselle sataa kehuja: ”Jatkuva maalintekouhka”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- MM-kisojen otteluohjelma julki – finaali vasta toukokuun lopulla
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa