Voi rähmä! TPS:n menestyshaaveille järkyttävä kolaus – alakerran päällikön kausi todennäköisesti ohi
Kuva: Ilari Isotalo
Liigassa kakkosena viilettävä TPS tiedotti kotisivuillaan ”Sairastupa”-jutussaan, että joukkueen alakerran ykkösnimi Joe Piskula on sivussa peleistä jopa kaksi kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että jenkkipakin kausi on mitä todennäköisimmin ohi.
Kun tähän päivän lisätään kaksi kuukautta, näyttää kalenteri aikaa 26. huhtikuuta. Liigan kausi loppuu juuri tuolloin vapun aikaan, sillä neljäs finaali on merkattu pelattavaksi 25. huhtikuuta ja tarvittavat viides, kuudes sekä seitsemäs loppuottelu 29. huhtikuuta ja 2. sekä 4. toukokuuta.
Piskulan sivuun jääminen kirpaisee turkulaisia. Puolustaja on joukkueensa ykköspakki, kun hänen tehotilastonsa lukema +16 on sisäisen pörssin ylivoimaisesti paras. Tuo on kova lukema, ja lisäksi sen timanttisuutta korostaa se, että Piskulan peliaikakeskiarvo on toiseksi suurin (20.25) koko joukkueessa.
Täten yhdysvaltalainen pelaa illasta toiseen vastustajien kovimpia pelimiehiä vastaan.
TPS:ltä ovat sivussa myös Elias Karvonen, jonka tilannetta tutkitaan päivä kerrallaan, sekä 6. maaliskuuta palaava Lauri Korpikoski ja muutamia viikkoja huilivat Hannu Kuru ja Otto Nieminen.
Liigan uusi viikko pyörähtää vauhtiin tiistaina ottelulla JYP-Lukko (18.30).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Liigassa tehtiin yhtenä iltana kaksi huikeaa ennätystä!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan