Mestis -ottelun käsittämättömästä rusikoinnista tärähti mittava pelikielto – ”Teko sisältää merkittävän loukkaantumisriskin”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Mestiksen karsintaottelussa vastustajaa poikittaisella mailalla rusikoinut Koovee-hyökkääjä Niki Huovinen on saanut törkytempustaan viiden ottelun pelikiellon.
– Asian seuraamusharkinnassa on otettu huomioon, että teko suoritetaan leveällä mailaotteella, jolloin vastustajaan osuu tilanteessa tuntuvalla voimalla nimenomaisesti mailan varsiosa. Saadun näytön perusteella iskut osuvat vastustajan selän alueelle. Vaikka iskut olisivatkin osuneet vastustajan suojuksiin, sisältää teko tästä huolimatta merkittävän loukkaantumisriskin, Mestiksen nettisivulla julkaistussa kurinpitopäätöksessä todetaan.
Tiedotteessa painotetaan myös seikkaa, ettei vastustajalla ole ollut tilanteessa minkäänlaista mahdollisuutta suojautua iskuilta.
Huovinen selvisi tempustaan itse ottelussa kahden minuutin jäähyllä.
Kooveen ja Hokin välinen ottelusarja on tilanteessa 2-0 Kooveelle.
LUE MYÖS: Mestiksessä käsittämätön sekoaminen – tapaus sai kiekkokansan raivon partaalle: ”Totaalinen vastustajan ja lajin kunnioitus puuttuvat”
LUE MYÖS:
- Sveitsistä kajahti karu arvio – suomalaisvalmentajat potku-uhan alla
- NHL-seuran suomalaislupauksesta tipahti surkea uutinen
- Expressen: Sami Niku vaihtaa seuraa – tässä uusi osoite
- Eetu Randelin: iso uutinen
- Kiekkoseura hakeutuu konkurssiin: ”Erittäin surullinen päivä”
- Liigasta tuttu hyökkääjä jättää Suomen kaukalot – Pohjois-Amerikka kutsuu
- TPS:n riveistä katosi yksi iso nimi – taustalla on karu käänne
- Pekka Jormakka: tässä on uusi seura
- Micke-Max Åsten: ura ohi!
- Jokerit pisti hyökkääjät vaihtoon – yksi tulee, toinen lähtee
- Kiekkoseura hakeutuu konkurssiin: ”Erittäin surullinen päivä”
- Expressen: Sami Niku vaihtaa seuraa – tässä uusi osoite
- Jokerit pisti hyökkääjät vaihtoon – yksi tulee, toinen lähtee
- Pekka Jormakka: tässä on uusi seura
- Eetu Randelin: iso uutinen
- Liigasta tuttu hyökkääjä jättää Suomen kaukalot – Pohjois-Amerikka kutsuu
- TPS:n riveistä katosi yksi iso nimi – taustalla on karu käänne
- Micke-Max Åsten: ura ohi!
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!