Liigassa ihastuttanut hyökkääjä ja nuorten maailmanmestari siirtyvät Jokereihin – Jari Kurri kommentoi näin
Kuva: Juha Tamminen
Liigajoukkue SaiPassa kaksi kautta pelannut Ahti Oksanen siirtyy KHL:ään ja Jokereihin vuoden sopimuksella. Samalla ovenavauksella helsinkiläisten tiimiin liittyy myös alle 18-vuotiaiden maailmanmestari Konsta Hirvonen.
Ennen kaikkea komeista läpiajo- ja rankkariveiveistään tutuksi tullut Oksanen summasi kahdella liigakaudella 105 runkosarjan ottelussa tehot 30+27=57, 12 pudotuspeliottelussa hän nakutti pinnat 4+5=9.
– Oksanen on kehittyvä pelaaja, joka on pystynyt viime vuosina ottamaan hyviä steppejä eteenpäin. Hänen kamppailuvoima näkyy erityisesti laitojen lähellä ja maalinedustalla. Hänellä on lisäksi hyvä laukaus ja siten maalintekopotentiaalia, Jokereiden GM Jari Kurri kertoi.
Kirkkonummella syntynyt hyökkääjä pelasi ennen SaiPa-kausiaan pohjoisamerikkalaisia sarjoja, eli NCAA:ta, AHL:ää ja ECHL:ää viidellä eri kaudella.
Vantaalta lähtöisin olevan Hirvosen lappu pitää hänet Narreissa kaksi kautta. Hyökkääjä pelasi tällä kaudella HIFK:n A-junnuissa.
– Hirvonen on luotettava kahteen suuntaan vahvasti pelaava monipuolinen hyökkääjä. Hän on ollut nuorisomaajoukkueiden vakiokasvoja viime vuosina ja omaa potentiaalin kasvaa erittäin hyväksi jääkiekkoilijaksi myös huipputasolla, Kurri kehui.
EDIT klo 11.26: Vaihdettu jutun kuvan. Alunperin siinä oli Emil Oksasen kuva.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!