Liiga on Ruotsin pääsarjaa perässä tässäkin? Välierien erikoinen sudenkuoppa puhuttaa
Kuva: Juha Tamminen
Liigan lähestyvien välierien alla yksi puhutuimpia seikkoja on ollut semifinaalien erikoinen aikataulutus.
Runkosarjavoittaja Kärppien ja HIFK:n välisen parin neljäs ja ensimmäinen mahdollinen katkaiseva ja ratkaiseva ottelu pelataan 8. huhtikuuta, kun vastaavasti Tappara-HPK-sarjaa on tahkottu tuossa vaiheessa vasta kahden kamppailun verran.
Pelipäiviä mietittäessä karuimman mahdollisen skenaarion mukaan Kärpät tai HIFK voi yltää finaaliin aikaisintaan jo siis 8. huhtikuuta ja joko Tappara tai HPK viimeistään 17. huhtikuuta. Eroa loppuottelupaikan varmistamisen välillä voi tulla siis reilu viikko.
Asian nosti esille muun muassa urheiluselostaja Teppo Laaksonen.
On lienee helppoa todeta, että Suomen olisi syytä ottaa mallia paljon porua aiheuttavan sarjajärjestelmäväännön lisäksi tässäkin asiassa Ruotsista. Länsinaapurimme pääsarja SHL:ssä välieräottelut pelataan tasaiseen tahtiin, kuten Laaksonen ansiokkaasti muistutti.
#Liiga En tiedä saako tätä ääneen sanoa mutta MITÄ jos Kärpät voittaa sarjansa 4-0? Olisivat välierien osalta valmiita finaaleihin jo ennen kuin toisessa välieräsarjassa on pelattu edes kolmatta ottelua. 11 päivän odotus ennen finaalien alkua vs Tappara/HPK minimissään vain kaksi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?
- Jättiseuran GM sekoitti Mikko Lehtoset – ”Bambi” Lehtonen Viaplaylla: ”Katsoin, että onpa iso diili…”
- Jesse Puljujärveä murjottiin rumasti MM-jäällä – tämä on tilanne nyt
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- MM-jättisensaatio kariutui viime hetkellä – Kanada kiri voittoon Norjaa vastaan
- Konsta Helenius Leijonien ykkösketjuun? Hyökkääjältä paljon puhuva vastaus
- KooKoo pudotti sopimusuutisia – teki kaksi pelaajakiinnitystä
- Tre Kronor: MM-joukkopako – taas tipahti surkeita uutisia
- Valmisteleeko Latvia yllätysratkaisua Suomea vastaan?
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Tämä Leijonat-pelaaja väistää Mikael Granlundia: ”Pitää asennoitua oikein”
- Näkökulma: Karu näky MM-kisojen päänäyttämöllä
