KooKoo on kiinnitänyt puolustaja Oskari Mannisen riveihinsä. 27-vuotias puolustaja siirtyy seuraan kaksivuotisella sopimuksella.

Tällä kaudella Manninen pelasi Sportissa. Hän pelasi runkosarjassa 52 ottelua ja teki niissä 13 tehopistettä.

– Manninen on parhaassa iässä oleva monipuolinen puolustaja, sanoo KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.

– Olen yleispuolustaja. Yritän olla joukkueen avuksi molemmissa kenttäpäädyissä. Tarpeen mukaan pystyn pelaamaan myös erikoistilanteita, Manninen itse arvioi.

Manninen on alunperin Jokereiden kasvatti. Hän on Sportin ja narripaitojen lisäksi pelannut Liigaa myös HPK:ssa.