Nashvillen tuore suomalaisvahvistus Liigasta suoraan NHL-pudotuspeleihin: ”Täällä sitä tutustutaan ison maailman meininkiin”
Kuva: Juha Tamminen
SaiPan Liiga-joukkueen maalilla tällä kaudella 15 ottelussa torjunut 21-vuotias Niclas Westerholm siirtyi lappeenrantalaisten kauden päätyttyä Pohjois-Amerikkaan, NHL-seura Nashville Predatorsin farmiseura Milwaukee Admiralsin riveihin.
Nyt NHL-sopimuksensa ensimmäistä kautta pelaava varaamaton helsinkiläinen on kuitenkin nostettu pudotuspelinsä aloittavan Nashvillen mukaan Pekka Rinteen ja Juuse Saroksen varamieheksi. Westerholm äimisteleekin nopeaa käännettä SaiPan kotisivuilla.
– Kun SaiPan kausi päättyi tiistaina, lensin sunnuntaina Milwaukeen. Olen palautellut itseäni normaaliin treenirytmiin pudotuspelirytmistä Admiralsin mukana ja ollut valmiina, mikäli pelit kutsuvat, mies kertoo SaiPan kotisivujen haastattelussa.
Isokokoinen maalivahti sai kutsun ”ylös” tämän viikon tiistaina.
– Lensin tiistai-iltana Nashvilleen ja olin tänä aamuna jo treenaamassa ylimääräisten pelaajien kanssa pelipäivän aamujäiden yhteydessä. Kieltämättä hetki meni katsellessa, että voiko hallin katto olla noin korkealla. Illalla jälleen treenataan ja sitten katsotaan pudotuspeliavausta 20 000 keltapaidan kanssa.
Suomalaistulokas kehuu myös Nashvillen lämmintä ilmastoa.
– Onhan tämä todella siistiä. Täällä sitä tutustutaan ison maailman meininkiin. Treenaamisen ohella yritän nauttia mahdollisimman paljon, sillä eihän tämä aivan jokapäiväistä ole, mies hehkuttaa.
Voit lukea Westerholmin haastattelun kokonaisuudessaan SaiPan kotisivuilta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan