Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue aikoo etsiä protestin mahdollisuutta MM-kisojen finaalin jatkoerän tapahtumiin liittyen.

Ottelussa kohua aiheutti Suomen kyseenalaisesti hylätty jatkoaikamaali.

Naisleijonien Petra Nieminen ampui jatkoajalla kiekon maaliin, mutta tuomarit päättivät lopulta pitkän tarkistuksen jälkeen hylätä osuman, koska Yhdysvaltojen maalivahtia Alex Rigsbyä oli häiritty.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että videotarkistuksessa Suomen todettiin estäneen maalivahtia, mutta samalla Yhdysvaltojen maalivahdille tuomittiin kahden minuutin rangaistus törmäyksen aiheuttaneen leijonapelaajan kampituksesta. Huomioitavaa oli myös se, että Rigsbyyn tullut kontakti näytti tapahtuneen maalivahdin alueen ulkopuolella.

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen aikoo selvittää protestin mahdollisuutta liittyen hylättyyn jatkoaikaosumaan.

– Haluaisin tietysti tehdä protestin, mutta en ole varma, onko se mahdollista lainkaan, Mustonen kertoi Leijonat.comille.

Artikkelia päivitetty 15.04 kello 01:40: Protestin mahdollisuus kuopattiin.

Mustosen väläyttämä mahdollinen protesti kumottiin hyvin pian Suomen jääkiekkoliiton johtajien toimesta.

– Kävimme juuri IIHF:n puheilla. Mitään protestimahdollisuutta tälläisessä tilanteessa Kansainvälisen jääkiekkoliiton säännöt eivät tunne, peli on päättynyt, Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi Ylelle.

– Käytännössä jäällä olleet tuomarit ja videotuomarit näkivät tilanteen eri tavalla. Jäällä tuomarit näkivät, että maalivahti olisi kampittanut meidän pelaajan ja antamassa hänelle jäähyä ja hyväksymässä maalia. Mutta sen jälkeen, kun se menee videotarkastukseen, valta siirtyy videotuomareille, Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen taustoitti.

– Videotuomarit näkivät, että kyse on maalivahdin häirinnästä ja hylkäsivät maalin.

Selvää on se, että finaaliottelun tuomarit möhlivät jatkoajan kyseenalaisessa tilanteessa.

– Se oli jäällä olevien tuomareiden virhe, että he antoivat jäähyn maalin hylkäämisen jälkeen jäähyn, Nurminen sanoi.

– Se on kuten René Fasel totesi, tulkintakysymys. Se oli aika kova päätös MM-finaalin jatkoajalle kotiyleisön edessä, mutta he olivat sitä mieltä.

LUE MYÖS: Sauli Niinistö jyrähti Naisleijonien kokemasta tuomarifarssista: ”Ei oikein aukea”

LUE MYÖS: Vietiinkö Suomelta MM-kulta? Leijonafanit raivoavat somessa: ”Miten h**vetissä maali hylättiin?”