Uskomaton katastrofi! Naisleijonien hylätyn maalin ympärillä kuohuu: Tuomiot totaalisen vihkoon – näin säännöt sanovat
Kuva: Getty Images
Sunnuntai-iltana Yhdysvaltojen ja Suomen välillä käyty jääkiekon naisten MM-finaali jää historiankirjoihin ikuiksi ajoksi yhtenä erikoisimmista kamppailuista koskaan. Ensinnäkin tuossa pelissä finaaliparin muodosti ensimmäisen kerran jotkut muut maat kuin mestaruuden lopulta vienyt USA ja Kanada.
Toiseksi Naisleijonat iski kiekon jatkoerässä maaliin, heitti pelikamat ilmaan ja juhli jo maailmanmestaruutta – kunnes Petra Niemisen osuma hylättiin jollain ihmeen tavalla videotarkasteluiden jälkeen.
Jääkiekkomaailmassa ikuisiksi ajoiksi puheenaiheeksi jäävän tilanteen näet Yle Areenan tallenteesta kohdasta 3.07.30 alkaen.
Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n sääntöjä lukiessa käy selväksi, että osuman ympärillä annetut tuomiot menivät totaalisen plörinäksi.
Yhdysvaltain maalivahti Alex Rigsby tuli ulos alueeltaan. Käsittämättömän tilanteen jälkeen hän sai jäähyn, eikä suinkaan hänet kolannut Jenni Hiirikoski.
”Hyökkäävän joukkueen kenttäpelaajalle, joka tahattomasti osuu maalivahtiin maalialueen ulkopuolella, kun molemmat yrittävät saada kiekkoa hallintaansa, ei tuomita rangaistusta. Jos tilanteesta tehdään maali, se hyväksytään.”
Maali olisi siis tuon pykälän mukaan pitänyt hyväksyä. Toisaalta:
”Jos maalivahti on maalialueensa ulkopuolella ja hyökkäävä kenttäpelaaja estää maalivahtia palaamasta takaisin maalialueelle tai estää maalivahtia suorittamasta torjuntaansa maalin syntyessä, maalia ei hyväksytä ja hyökkäävälle kenttäpelaajalle tuomitaan pieni rangaistus estämisestä.”
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa