Pikkuleijonien kuolemanpeli lähenee – näin joukkueesta kommentoitiin sysimustaa MM-turnausta
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Hallitseva maailmanmestari Pikkuleijonat on ajautunut alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kriisin partaalle. Joukkue on hävinnyt alkulohkossa kaikki kolme peliään, kun Kanada ja Tsekki sekä yllättäen myös Valko-Venäjä ovat olleet parempia.
– Hävityn pelin jälkeen kopissa oli tietenkin vähän ankea tunnelma. Mutta näissä tilanteissa mitataan joukkueen luonnetta, kuinka yhtenäisiä ja vahvoja olemme, kapteeni Iivari Räsänen sanoi sunnuntaisen Tsekki-pelin tauottua.
Sinivalkoisten selvimmät murheet ovat koskeneet viimeistelyä ja turhan aktiivista jäähyilyä. Tsekin vahti Lukas Parik torjui sunnuntaina 47 kertaa.
– Maalinteko on ollut vaikeaa. Ei ole sattumaa, että kahdessa viimeisimmässä ottelussamme vastustajan maalivahti on palkittu heidän parhaana pelaajanaan, Räsänen heitti.
Jos Suomi lyö alkulohkon päätöspelissä Sveitsin tiistaina ja menee puolivälieriin, ei kolmea tappiota muistele todennäköisesti enää kukaan.
– Johtavien pelaajien on osoitettava joukkueelle ne asiat, joihin nyt on keskityttävä. On ilmiselvää, että nyt heti pitää alkaa keskittyä Sveitsi-otteluun. Se on iso peli, varakapteeni Anton Lundell (kuvassa) latasi.
Suomi on hallitseva maailmanmestari ja se on pelannut finaalissa putkeen neljästi.
Lähde: Suomen Jääkiekkoliitto
LUE MYÖS:
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa