Liigassa satoja otteluita pelannut hyökkääjä lopetti äskettäin – löysi heti uusia töitä Mestiksestä
Kuva: Juha Tamminen
Mestiksen runkosarjan nimiinsä kuitannut, mutta pudotuspeleissä heti kättelyyn kesälomille lähetetty Kokkolan Hermes tiedotti kotisivuillaan, että äskettäin uransa lopettanut Tuomas Vänttinen (arkistokuvassa) siirtyy joukkueen valmennustiimiin 1+1-mallin sopimuksella. Puolivälierissä pudonneen joukkueen päävalmentajana jatkaa Janne Tuunanen.
– Pelaajauran päättäminen oli tietenkin raskas asia, mutta kun Hermes tarjosi tällaista mahdollisuutta, niin mietin, että nyt on oikea aika ja olen erittäin tyytyväinen päätökseen. Nyt on hieno mahdollisuus päästä töihin kiinni ja ennen kaikkea pääsee hyvään oppiin, kun saan seurata ja tehdä yhdessä asioita Tuunasen Jannen kanssa, Vänttinen pyöritteli.
Pelaajauransa unkarilaisessa EBEL-joukkue Fehervarissa lopettanut persoona muuttaa Kokkolaan elokuussa.
– Kaupungista en paljoakaan tiedä muuta kuin Hermeksen. Hermeksen muistan jo divariajoilta, jolloin SaPKo pelasi samaa sarjaa ja muistaakseni Hermes oli tuolloin todella hyvä kotijoukkue.
– Isossa kuvassa odotan innolla työskentelyä Hermeksessä, sekä sitä että pääsen opastamaan nuoria pelaajia ja viemään heitä eteenpäin urallaan.
Vänttinen pelasi liigassa kunnioitettavasti yli 700 ottelua, Mestiksessä pelejä kertyi vyölle 32 kappaletta.
LUE MYÖS:
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus