Liigassa ei käyttöä? Hyökkääjä vaihtaa sarjaporrasta alemmaksi – ”Tuottaa Mestiksessä paljon”
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa syvälle tällä kaudella sukeltanutta Ässiä edustanut Matias Varttinen (joulukuun 2016 arkistokuvassa) siirtyy ensi kaudeksi sarjaporrasta alemmaksi Mestiksen Jokipoikiin, seura tiedotti kotisivuillaan.
Pienikokoinen, vain 169-senttinen hyökkääjä on tervetullut vahvistus Karjalaan.
– Hän on profiloitunut Liigassa lähinnä alempien ketjujen työntekijänä, mutta näen hänessä kyllä ison potentiaalin tehdä tulosta. Hänen liikkeensä on Liigassakin todella hyvää, joten uskon, että se tuottaa Mestiksessä paljon, päävalmentaja Joni Petrell iloitsi.
Varttinen pelasi viime kaudella Liigaa patapaidoissa 44 ottelun verran tehoin 2+8=10. Hyppy ikään kuin ”taaksepäin” ei pelaajaa latista.
– Näen, että Joensuu on paras paikka tässä vaiheessa uraani. Omilla vahvuuksilla pelataan ja tavoitteena on ottaa suuri rooli joukkueessa ja auttaa sitä kautta joukkuetta voittamaan pelejä ja menestymään.
Jokipojat ylsi päättyneellä kaudella Mestiksessä puolivälieriin. Siellä Ketterä oli kuitenkin parempi.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”