”Jytky kaikkien aikojen huonoimmalta joukkueelta” – ruotsalaislehti herkutteli raflaavasti Leijonien sensaatiolla
Kuva: Getty Images
Leijonien upea voitto MM-kisojen avausvastustajastaan Kanadasta ei jäänyt huomaamatta myöskään Ruotsissa.
Aftonbladet otsikoi juttunsa kohtalaisen raflaavaan tyyliin.
– Jytky ”kaikkien aikojen huonoimmalta joukkueelta” – löi Kanadan, kirkui aviisin otsikossa vapaasti kääntäen.
Lehti huomautti, ettei Suomella ollut joukkueessaan Patrik Laineen, Aleksander Barkovin tai Rasmus Ristolaisen kaltaisia NHL-tähtiä – eikä paikkansa taalaliigassa vakiinnuttaneita pelaajia yleensäkään.
Sen sijaan päävalmentaja Jukka Jalonen on joutunut valitsemaan joukkueeseensa peräti 18 MM-kisojen ensikertalaista.
Aftonbladet kiinnitti myös huomiota Suomen maalia vartioineeseen, huippuottelun pelanneeseen Kevin Lankiseen (kuvassa), jonka muistutettiin pelanneen kauden aikana otteluita jopa ”farmin farmissa” ECHL:ssä, kun vastassa olleet kanadalaiset takoivat dollareita NHL:n puolella.
Huomiota keräsivät myös kaksi maalia iskenyt Kaapo Kakko, sekä luonnollisesti hiljattain SHL:n Luulajan kanssa sopimuksen tehnyt, tehot 1+1 iskenyt Arttu Ilomäki.
LUE MYÖS:
Kaapo Kakko löi NHL-tähdet polvilleen – Pohjois-Amerikassa ällistellään: ”Täydellinen debyytti”
Missä NHL-pelaajat? Kansainvälinen jääkiekkoliitto kuittailee tylysti Leijonille
Näitkö tämän? Leijonataituri vapautti Kaapo Kakon upealla oivalluksella: ”Huomasin hänet pulunsilmällä”
Maaginen temppu! Kaapo Kakon unelmamaali ällistyttää Pohjois-Amerikassa asti – ”Ihailtavan kärsivällinen”
Leijonafaneja hemmotellaan! Näin paljon maksaa MM-kisaolut – voi tehdä tepposet
Leijonilla kova alku MM-kisoille – tässä otteluohjelma ja aikataulut!
Tässä on Leijonien MM-ryhmä – lue pelaaja-esittelyt!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!