Yllättävän oloinen siirto: Suomalaispelaaja vaihtaa kevään pahimman verivihollisen leiriin

Ruotsalaisjoukkue Leksand tiedotti perjantaina mm. Twitter-tilillään, että se on pestannut maalilleen nuorten maailmanmestari Janne Juvosen kanssa. Pahvi pitää nuorten Suomesta Pelicansin paidasta tutun torjujan joukkueessa kahden kauden ajan.
– Tämä ei ole suurin organisaatio, mutta uskon, että yhteenkuuluvuuden tunne on vahvempi tällaisessa paikassa, arvioi Juvonen, joka kertoi suurimmiksi vahvuuksiksi luistelun ja pelin ymmärtämisen.
Juvonen pääsee siinä mielessä poikkeukselliseen paikkaan, että Leksand on SHL:n nousijajoukkue tältä keväältä. Se tuli pääsarjaan pelaamalla, eikä kabinetissa, toisin kuin esimerkiksi Suomessa on tapana.
– Meillä näyttää olevan vahva joukkue. Jos saamme hyvän alun ja jengin hitsaantumaan yhteen, voimme saada onnistuneen talven.
Torjuja on toisessakin valossa erikoisessa paikassa. Nashville Predatorsin kesän 2013 seitsemännen kierroksen varaus pelasi viime kaudella itävaltalaisessa EBEL-joukkue Innsbruckissa ja SHL-joukkue Morassa.
#leksandsif
leksandsif.se/artikel/dhu1aj…
Koska Leksand voitti nimenomaan Moran karsinnoissa ja lähetti sen sarjaporrasta alemmaksi, on siirto hämmentävän oloinen. Toisaalta Juvoseen on taatusti kiinnitetty huomioita juurikin näissä peleissä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen