Tuukka Rask hiljensi Sebastian Ahon ja muut NHL:ssä ällistyttävällä tempulla – ”Hän on suuri tekijä sille…”
Kuva: Getty Images
Boston Bruinsin maalivahti Tuukka Rask on NHL:n kuumin suomalaispelaaja, tai kenties kuumin kaikki pelaajat huomioiden. Tähtivahti on ollut yksi suurimmista syistä siihen, miksi Bruins on enää voiton päässä Stanley Cupin loppuotteluista.
Keskiviikon vastaisena yönä joukkue kaatoi Carolina Hurricanesin luvuin 2-1 suhteellisen tiukan taistelun päätteeksi. Maalivahdeista Rask joutui virkaveli Curtis McElhinneytä kovempaan tulitukseen.
Suomalaiselle kirjattiin kunnioitettavat 35 torjuntaa. Kivenkovassa tikissä oleva torjuja valittiin kamppailun ykköstähdeksi ja lisäksi Rask nautti joukkuekavereidensa kehuja taiston tauottua ansaitusti.
Pelin omanlainen käännekohta nähtiin jo avauserässä, jossa vahti venyi pikkumustan eteen ällistyttävät 20 kertaa. Carolinan selkäranka raksahteli.
– Rask on aina rauhallinen ja ”kasassa”. Juuri nyt hän on tikissä. Hän on ollut hämmästyttävä. Hän on suuri tekijä sille, miksi olemme tässä tilanteessa nyt, Bruinsin toinen tärkeä palanen, ykkössentteri Patrice Bergeron ylisti NHL:n nettisivujen mukaan.
Vaikka suomalainen oli muuri, ei joukkueen valmennus ollut tyytyväinen pelin alkuhetkiin.
– En pitänyt siitä, kuinka pelasimme avauserässä, päävalmentaja Bruce Cassidy painotti voitosta huolimatta.
Luotsi kehui Canesia.
– Yritimme hyökätä, ja torjua heidän aggressiivisuuttaan. Tarinan teema oli se, että selviydyimme ensimmäisestä erästä tässä pelissä.
Boston pääsee yrittämään sarjan katkaisua ensimmäisen kerran Suomen aikaa perjantaiyönä.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!