Liki 50 vuoden odotus ohi: Tuukka Rask ja Boston selvisivät historiallisesta pelistä – näin suomalainen kommentoi

Sunnuntain vastaisena yönä pelattu St. Louis Bluesin ja Boston Bruinsin välinen Stanley Cup -finaalien kolmas osa oli etenkin kotijoukkueen näkökulmasta historiallinen taisto. Blues pelasi ensimmäisen loppuottelun kotonaan noin 50 vuoteen.
Bruinsin vahti Tuukka Rask tiesi sen, miten merkityksellinen taisto oli. Boston ei kuitenkaan horjunut poikkeuksellisessa paikassa, vaan latoi tauluun huimat 7-2-numerot.
– Kokemus auttoi meitä. Tosin emme yleensäkään panikoi. Asioita tapahtuu. Vastustaja saa paikkoja, oma joukkue saa paikkoja. Tärkeintä on pitää kiekko pois omasta maalista varsinkin ottelun alkuhetkillä eikä päästää lumipalloa vyörymään ja kasvamaan isommaksi, Rask sanoi NHL.comin suomenkielisellä sivustolla viitaten omalla tavalla historialliseen peliin.
Kokemuksessa Bruins on valovuoden edellä. Brad Marchand ei suostunut korostamaan sitä.
– Aina voi puhua aikaisemmista kokemuksista ja tarkastella tilastoja, mutta ne eivät merkitse mitään. Jokainen tilanne ja ottelu on omanlaisensa. Luotamme johtaviin pelaajiimme ja itseemme joukkueena. Selviydymme pahoistakin paikoista yhdessä, hän avasi joukkueen menestyksen taustoja.
Blues on pelannut finaaleissa edellisen kerran lähes 50 vuotta sitten, vuonna 1970. Noina aikoina joukkue ylsi itse asiassa kolmesti peräkkäin loppuotteluihin. Joka kerta se hävisi tylysti voitoin 0-4.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!