Ranskan pääsarja Ligue Magnuksessa pelaava Nice tiedotti nettisivuillaan, ettei sen suomalaiskolmikko Roni ViirlasTuukka RajamäkiJuuso Perttilä jatka joukkueessa.

Ensiksi mainittu puolustaja pelasi joukkueessa ensimmäistä kauttaan. Sesonki toi runkosarjassa tehot 1+7=8, kahdessa pudotuspeliottelussa pinnoja ei kertynyt.

Hyökkääjistä Rajamäki oli ensimmäisellä Nice-kaudellaan huikeassa vedossa. Hän kiskoi runkosarjassa huimat tehot 17+32=49, neljässä pudotuspeliottelussa kertyi kaksi maalia.

Kahden ensiksi mainitun tavoin myös päättyneellä kaudella Nicessä debytoinut Perttilä kiskoi runkosarjassa pinnat 25+24=49, neljän pudotuspeliottelun saldo oli 1+2=3.

Trio on pelannut Suomessa lähivuosina pääasiassa Mestistä, lisäksi Viirlas on käynyt kokeilemassa siipiensä kantavuutta aikoinaan myös Liigan puolella.

Nicen kaudesta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Joukkue sijoittui maan runkosarjassa seitsemänneksi. Pudotuspeleissä sen tie nousi pystyyn heti alkuun, kun Grenoble rynni jatkoon voitoin 4-0.