Hellyttävä video! Ruotsalainen NHL-lupaus hyppää Suomeen – pieni fani hurraa jo uutta seuraa: ”Let’s go Kärpät”
Kuva: Getty Images
Ruotsalaisen Ludwig Byströmin kotijoukot ovat ilmeisen innokkaita pakin ensi kauden pelipaikasta.
24-vuotias nuorukainen jätti yli neljän Pohjois-Amerikan kauden jälkeen tutut kaukalot taakse. Byström kiekkoilee jatkossa Suomessa ja Kärpissä – pakki hakee Liigasta uutta nostetta uralleen.
Byström on kiinnostava vahvistus Kärpille. Nuori pakki on Dallas Starsin toisen kierroksen varaus kesältä 2012. Hänen oikeutensa kaupattiin kuitenkin Florida Panthersiin.
Neljän kauden aikana alle ei ole tullut mainioista AHL-kausista huolimatta pelejä NHL:ssä. Nyt ruotsalainen on siirtynyt jo Ouluun, jossa hän valmistautuu treenaten jo tulevaan.
Siirron myötä Kärpät on saanut jo nyt innokkaan pienen fanin. Byström julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa perheen pienempi jäsen osoittaa heti tukeaan Kärpille sympaattisella tavalla.
Aiemmin keväällä kuvatun videon perusteella Kärpät on saanut uuden äänekkään fanin – tai sitten ruotsalaisperheessä osataan aloittaa aivopesu hyvissä ajoin.
– Let’s go Kärpät, Byströmin perheen nuorempi jäsen täräyttää riemuissaan.
Katso sympaattinen video tästä:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kultajoukkueet saivat kutsun Donald Trumpilta – naisjoukkueelta tyly vastaus
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura
- Paul Maurice rikkoi hiljaisuuden – kommentoi Leijonat-huhuja: ”Hölmöyttä”
- Linus Nyman: loppukauden seura selvillä!
- IS: Huippuvireinen ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan – tässä uusi seura!
- Liigassa pelaajakauppa – Tappara vahvistuu olympialaisissa pelanneella hyökkääjällä!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Ylellä tiukka väite Leijonien Kanada-välierästä – taustalla kabinettipeliä?
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Entiseltä joukkuekaverilta tyly kuitti Teemu Selänteelle: ”Sinun olisi pitänyt saada jäähy”