Leijonien olympiamitalisti kaupattiin NHL:ssä – MTV Urheilu: Pelaaja kuuli siirrostaan todella yllättävää kautta

Kuva: Getty Images
Olympiapronssimitalisti Olli Määttä on ollut lähipäivien puhutuimpia suomalaispelaajia NHL:ssä. Kaksi kertaa Stanley Cupia juhlineen pakin ex-joukkue Pittsburgh Penguins kauppasi suomalaisen äskettäin Chicago Blackhawksiin, josta samalla ovenavauksella toiseen suuntaan tulivat Dominik Kahun ja viidennen kierroksen varausvuoro.
Suomalaisen kohdalla kaupassa oli yksi todella yllättävän kuuloinen seikka. Määttä nimittäin kertoi MTV Urheilulle heränneensä siihen.
– Kuulin kaverilta ensimmäisen kerran, sitten katsoin kännykästä ja se oli tullut yöllä ollessani nukkumassa, joten en ollut saanut seuran soittoa, pakki kummasteli lähteen mukaan.
Aamulla hän puhui asian ex-joukkueensa kanssa läpi.
– Kaikkensa yrittivät, että tieto tulisi minulle ennen kuin menisi median kautta. Nyt kävi näin, mutta sille ei aikaeron takia voinut mitään.
Suomalainen palasi vielä menneeseen.
– Se tuli aika äkkiä. Eilen nukkumaan mennessä ei osannut odottaa, minkälainen aamu on tulossa. Tämä päivä on mennyt vähän pureskeltaessa.
Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja pelasi Pensissä uransa toistaiseksi kaikki 362 runkosarjan ottelua ja 69 pudotuspelimatsia. Ensiksi mainitun saldo on 25+82=107 ja jälkimmäisen 2+19=21.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- HS: Jesse Puljujärven erityispiirre teki vaikutuksen Ville Peltoseen – ”Tosi mieluinen yllätys”
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Florida Panthers sai huojentavia suomalaisuutisia NHL:ssä
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Jokerit pelaajakaupoilla – vahvistuu kultaleijonalla!
- Vaasan Sport iski pöytään jättiuutisen – muut Liiga-seurat jäivät nuolemaan näppejään
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Teemu Pulkkinen: uusi seura on nyt selvillä!