Nuorten Leijonien maailmanmestarin ura jatkuu Keski-Euroopassa – maa vaihtuu, sarja ei
Kuva: Juha Tamminen
Puolustaja Mikko Vainosen tulevan kauden joukkue on monikansallisessa EBEL-liigassa pelaavaa Dornbirner EC.
Itävaltalaisseura tiedotti asiasta keskiviikkona nettisivullaan.
25-vuotias Vainonen pelasi viime kauden alussa 11 Liiga-ottelua Vaasan Sportissa ennen siirtymistään joulukuussa loppusesongiksi EBEL:n Orli Znojmoon.
Aika tshekkiseurassa sujui mainiosti, sillä HIFK-kasvatti summasi 28 runkosarjaottelussa puolustajalle komeat 17 (6+11) tehopistettä. Viiden pudotuspelin saldo oli niin ikään hieno 2+2=4.
Vainonen on NHL:n Nashville Predatorsin varaus vuodelta 2012. Isokokoisen (190 cm, 95 kg) pakin suurin saavutus on toistaiseksi ollut alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus Nuorten Leijonien paidassa 2014.
Suomalaispuolustaja saa joukkuetoverikseen myös päättyneeltä kaudelta tutun pelaajan, kun myös Sportissa viilettänyt yhdysvaltalaishyökkääjä William Rapuzzi on solminut Dornbirnerin kanssa tulevan sesongin kattavan sopimuksen.
29-vuotias Rapuzzi summasi vaasalaisryhmän riveissä 58 ottelussa 20 (13+7) tehopistettä.
Yhdysvaltalaislaiturille tuleva kausi on jo kuudes Euroopassa. Ennen Suomea kokemusta on tarttunut Sveitsin ja Norjan kiekkokaukaloista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kävi kalliiksi – NHL:n kurinpito määräsi sakot Mikko Rantaselle
- Kanadalle ikävä takaisku MM-kisoihin
- Reid Gardiner vaihtaa maisemaa – tässä on huhuttu uusi seura
- Leijonat-konkari vaihtaa seuraa – ura jatkuu Tshekin liigassa
- Leijonille jättivahvistus – Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Historiallinen finaalitrilleri: Leijonat-sentteri juhlii Sveitsin mestaruutta
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Näin näet Suomi–Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Leijonat taipui niukasti Tshekille EHT-avauksessa
- MM-kultaleijona Oliwer Kasken maisema vaihtuu – tässä uusi seura
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Liiga-legenda: se oli siinä