Liiga-joukkueen pitkäaikainen pomo uhoaa: ”Ensi kaudella aikani paras tai vähintään toiseksi paras joukkue”
Kuva: Juha Tamminen
Lukon toimitusjohtajana jo vuodesta 2007 toiminut Timo Rajala on tehnyt suuren työn ja nostanut raumalaisjoukkueen liikevaihdon jo Liigan neljän suurimman seuran joukkoon.
– Olemme menneet hirveästi eteenpäin. Toki myös organisaation kokokin on kasvanut. Kun aloitin meitä oli toimistossa neljä ja nyt reilu puolet enemmän, Rajala kuvaa kasvuvauhtia joukkueen nettisivulla julkaistussa haastattelussa.
Yksi merkittävimmistä lähiaikojen muutoksista oli urheilujohtajan palkkaaminen. Rajala ei näe, että urheilujohtaja Kalle Sahlstedtin rekrytointi olisi radikaalisti muuttanut tyypillistä työpäivää, mutta se on vähentänyt huolehdittavien asioiden määrää huomattavasti.
– Nyt meillä on urheilussa ihminen, jolla on kokonaisuus näpeissään. Sahlstedt ei vastaa vain pelaajabudjetista, vaan koko urheilun budjetista. Se pitää sisällään kaikki valmentajat, matkustamiset, varusteet ja niin edelleen. Puhutaan todella isosta rahasta, Rajala painottaa.
Päättyneellä kaudella Liigan puolivälieriin selvinneen Lukon tulevan kauden joukkue on seurapomon mukaan kovaa luokkaa.
– Mä väitän, että meillä on ensi kaudella mun aikani paras tai vähintään toiseksi paras joukkue. Näyttää erittäin hyvältä, Rajala päättää jääden pohtimaan kauden 2010-2011 pronssimitalijoukkueen ja tulevan kauden ryhmän paremmuutta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Montreal-GM astui viimein esiin – yllättävää puhetta Patrik Laineesta
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa